”I never promised you a rose garden”, tunnetuissa laulun sanoissa todetaan. Mutta tiesitkö, että Helsingissä toteutuvat ruusutarha-haaveetkin?
Töölönlahden kupeessa sijaitseva Talvipuutarha sekä sen yhteydessä sijaitseva, kesästä pitkälle syksyyn kukoistava Ruusutarha ovat ilahduttaneet stadilaisia jo usean sukupolven ajan.
Ihanan eksoottinen, jo yli 125 vuotta toiminut Talvipuutarha on elämys kaikille aisteille. Vaikkapa harmaana syys- tai talvipäivänä visiitti Talvipuutarhaan on kuin piipahdus trooppiselle saarelle kaukaisemmille maille. Talvipuutarha on myös erittäin valokuvauksellinen miljöö ja siten monien valokuvaajienkin suosiossa.
Maksuton elämys Talvipuutarha on avoinna ainoastaan to 09-15, ke-pe 12-15 ja la-su 12-16.
Pihapiirissä sijaitseva Ruusutarha puolestaan on komea näky ja elämys ruusujen ystävälle kaikessa loistossaan. Tämä 1920-luvulla perustettu ruusutarha kukoistaa aina toukokuulta lokakuun loppuun asti.
Joten vaikka ruusutarhaa ei rakkaimpasi sinulle olisi luvannutkaan, Helsingistä löydät senkin! Talvipuutarha ja Ruusutarha ovat saavutettavissa hyvin myös julkisilla kulkuvälineillä.